perjantai 20. syyskuuta 2013

Syyskuun sukat

Dippadai tyypit.

Puikot ovat viuhuneet, oon saanut varmaan ennätysmäärän sukkapareja aikaiseksi. Tähän mennessä olen turhan usein kärsinyt yhden sukan syndroomasta ts. siitä, etten jaksa neuloa toista sukkaa kun tekee mieli jo siirtyä seuraavaan malliin. Tuttua monelle, I presume? 
Tässä muutama lemppari tekeleistä, tosin toisessa kuvassa vielä paria vailla oleva herkkusukka. Vitsit mikä termi - herkkusukka. Kuulostaa joltain syötävältä, thihi.



 Mutta kattokaa nyt sitä. Eikös ole ihana! Kyseessä on Opalin Pikku Prinssi-sarjan lanka. Nerokas Opal kun käyttää tuollaisia teemoja. Lankahan ei olisi yhtä ihana ilman tuota Pikku Prinssi -assosiaatiota. Tämmöinen neuloja on niin helposti höynäytettävissä. Mutta ei se haittaa Opal, jatkakaa herkkulankojen tekemistä <3



Kukonaskelsukat 7veikasta ja Monkey-sukat Hot Socks Batikista.

Kukonaskel on ihana ja todella nopea malli tehdä mutta voi jösses tuota 7veljestä on tuskaista neuloa. Novitan lankoja en juurikaan osta enää. Nalle ja Pikkusisko ovat ainoat sukkalangat joita voi Novitalta harkita, mutta Nallekin valitettavasti tuntuu nykyisin olevan aika natisevaa ja kovaa. Mutta toki aina kun uutuuksia tulee niin pitäähän sieltä muutama kerä käydä hakemassa.

Cookie A:n sukkia rakastan, erityisesti Sukkia rakkaudella-kirjan malleja. Monkey on varmastikin helpoimmasta päästä, mallikuvion oppi ulkoa nopeasti ja neulominen noin ihanalla langalla oli ilo. 
Monkey on muutes sellainen malli mihin passaa kirjavatkin langat.

Lahjaksi taitavat mennä pukinnkonttiin, ketkä lienevätkään olla niitä onnekaita uusia omistajia? Pikku Prinssi -sukille on ainakin jo sopiva kohde tiedossa ;)

Ps. Olen tutustunut koolaukseen, eli langan värjäykseen Kool-aideilla, joten postausta aiheesta tulossa lähitulevaisuudessa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mihin mun bloggailu on unohtunut!

Hupsista!

Näin siinä käy kun palaa äippälomalta töihin ja aikaa tuntuu olevan vähemmän kuin ikinä. Pikaisesti kuulumiset, ensin ne tärkeimmät: i'm alive and still knitting :) eli elossa ollaan eikä neulomiskärpänen ole lopettanut hyökkäyksiään. Neulominen on välillä hieman verkkaista, kun on työ, koti, lapset, parisuhde ja muut harrastukset hoidettavana. Mutta joka päivä edes muutaman "puikollisen" jatkan keskeneräisiä töitä. 

Leipätyöni ohelle olen viritellyt opiskelujuttuja mieleni virkistämiseksi ja viikko sitten astelin piiiitkän tauon jälkeen lukion penkille. Tarkoitus on käydä reilut 10 vuotta sitten kesken jääneet lukio-opinnot loppuun tämän lukuvuoden aikana. Erittäin mielenkiintoinen viikko takana! Tunnen oloni kerrankin aikuiseksi vaikka ulkoisesti uppoan hyvin niiden 16-18-vuotiaiden joukkoon. Minne tie vie lukion jälkeen, sitähän ei vielä tiedä ;)

Vuosi on kulunut siitä kun ensimmäisen tekeleeni neuloin ja olen kehittynyt siihen suuntaan, että:
- Tykkään neuloa todella ohutta lankaa
- Tykkään haasteista, tällä hetkellä lemppareitani ovat Cookie A:n sukkamallit
- Juu, en yhäkään tykkää neuloa juurikaan muuta kuin sukkia, yritetty on!
- En pidä myöskään magic loopista tai varpaista aloittamista, niitäkin on testattu. Ehkä sitten joskus kun oikein kyllästyy tähän perinteiseen tekniikkaan..
- Olen oppinut virkkaamaan, niin pitsiä kuin mattoakin!

Ajattelin, että laitan jonkun inspiskuvan tähän loppuun mutta en löydä piuhaa, millä saisin siirrettyä! Jääköön se siis seuraavaan kertaan, lupaan ettei tällä kertaa siihen kulu viittä kuukautta :P

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Impivaara-sukat

Rakkaalle kälylleni (tänään piti ihan googlettaa että ollaanko me kälyjä vai natoja toisillemme) neuloin omasta päästäni palmikkosukat. Lähikaupasta ostin kokeeksi kerän Impivaaraa. Villaa, akryylia ja polyamidia, en nyt muista missä suhteessa. Kamalan tylsät värit tässä linjassa, ainoa mikä vähääkään miellytti oli tämä vaalein.. Se on jotain beigen ja harmaan välimaastosta? Ihan kivat sukat siitä kuitenkin tuli! Kun vedin lonkalta enkä laskenut niin tarkkaan kierroksia niin tuli hieman "persoonalliset" mutta se tuskin käyttäjää haittaa :)


Ps. Jos rupesit miettimään niin kälyllä tarkoitetaan puolison sisarta, veljen vaimoa tai puolison veljen vaimoa. Nato on kansanrunoissa käytetty nimitys aviomiehen sisarelle.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kukonaskelsukat sateenkaaren väreissä.


Mummoni opetti kukonaskelkuvion joka on ihan älyttömän helppo ja nopea tehdä. Näitä sukkia tulen tekemään vielä monta! Nämä sukat kuuluvat Annalle, joka toivoi sukkia sateenkaaren väreissä. Toivottavasti kelpaa (:

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Palmikkoraitasukat

Siinä ne nyt ovat - vihdoin omistajansa jalassa! Sukat lähtivät ystäväni jalkoja lämmittäen kohti Varkautta.

Halusin yhdistää kahta lemppariani: palmikkoa ja raitaa. Lankana 7veljeksen valkoinen, vaaleanpunainen ja vaaleanharmaa. Lähdin neulomaan ilman selvää ajatusta mutta pian se selkeni. Jokaista raitaa on vuorollaan 10 krs ja samoin palmikkokierto on 10 krs välein ja vuorotellen eri suuntiin. Käytännössä siis 5 krs välein tein joko palmikkokierron tai vaihdoin väriä. Paketin aukaisua-postauksestani löytyy tarkempi kuva varren kuviosta jos haluat ottaa mallia. Sukat olivat tosi kivoja ja nopeita neuloa tuon raita-palmikkotahdituksen takia. Säilyi mielenkiinto loppuun asti. Näitä sukkia tulen varmaan tekemään useammat, kunhan keksin jotain ihania väriyhdistelmiä :)

Puikoilla hengaa nyt monta keskeneräistä projektia. Mm. muutama vauvanuttu (sukuun on ehtinyt alkuvuodesta syntyä jo pari ihanaa tuhisijaa ja lisää tulossa..), kukonaskelsukat sateenkaaren väreissä, Olga-sukat, palmikkokaulaliina Novitan uudesta Usva-langasta ja varmaan jotain muutakin..

Niin paljon ihanaa neulottavaa ja niin vähän aikaa!


torstai 31. tammikuuta 2013

Sammaloitunut kivi


Tämmöiset raitasukat syntyivät itselle.
Harmaat 7veljestä ja vihreät äitini värjäämää 
mitälie-lankaa 90-luvun loppupuolelta.

Ajattelin että oispa vänkää, jos varren raidat menisivät
eri tahdissa mutta lopputulos onkin se, 
että ne näyttävät eripituisilta!
Tarkoitus oli tehdä ihan koko sukka näin 
mutta kantapään kohdalla jostain syystä unohdin sen 
ja täten jalkateristä tulikin samanlaiset. 
Ohutta raitaa oli kiva neuloa,
paksumpikin meni joutuisasti.

"Design" on omaa mutta let's face it: 
ihan simppelit raitasukathan nämä on, nothing fancy :D

Etsiskelen vielä sitä toimivinta joustoneuletta,
tässä meni 2o 2n -systeemillä enkä tykkää siitä, 
ainakaan näin paksun langan kohdalla.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Novitan kevättä

Aika herkkuja <3 Vasemmassa reunassa nuo Usvat on puikoille 5-6, oisko ehdotuksia mitä niistä vois tehdä? Ehkä lapsukaisille jotain. Ihan perus kaulahuivit ja pipot on käyny mielessä mutta en tiiä onko meillä just nyt kuitenkaan tarvetta. En malta odottaa että pääsen näihin käsiksi!

Tällä hetkellä puikoilla raitasukat, joihin olen käyttänyt kasviväreillä äitini värjäämiä vihersävyisiä lankoja ja harmaita 7veikan sävyjä. Hillityt ja metsäiset sävyt, tulee mieleen ihan sammaloitunut kivi :) Ne sukat taitaa jäädä itselle joten kuvaa luvassa muutaman päivän sisällä! Yksi sukka valmis ja toinen kantapään kohdalla menossa.